Korjaa housut kivannäköisiksi täysin ilman ompelukonetta!

Lasten kuuluu leikkiä eikä miettiä vaatteiden kestävyyttä, mutta heitä ei kuitenkaan viitsisi päästää päiväkotiin tai kouluun rikkinäisissä vaatteissa. Ehkä olet jo lyhentänyt rikkinäisten housujen lahkeita shortseiksi, mutta kuinka isoa pinoa lyhytlahkeisia housuja tarvitset? 

Vai onko omat housut aina puhki eikä uusia viitsi käyttää? Samat tekniikat toimivat toki isojen ihmisten housuihin yhtä lailla. 

Jos itse korjatut housut ovat mielestäsi tylsiä, erehdyt. Sen jälkeen, kun opin fiksaamaan lasteni housuja, he tulevat nykyään onnessaan luokseni. Toinen heistä huusi viimeksi jo kauempaa: "Tähän tulee sitten raketti!"

Kyllästyin aina vain uusien housujen ostamiseen!

Olen Suvi, kahden menevän lapsen äiti. Jos minun pitäisi tehdä jotain päätelmiä heidän housujensa perusteella, sanoisin että he viettävät yllättävän paljon aikaa polvillaan - niin helposti ne kuluvat puhki. Samaa kyllä vissiin minunkin housuni kertovat. Lapsilla ongelma korostuu, koska reikää on mukava räpeltää, niin aluksi pienen rikkouman tilalla onkin äkkiä iso tuuletusaukko… 

Maailman tutkimista omalla tyylillä ei ole aina järkevää kieltää. Niinpä minun on pitänyt tehdä valinta, ostanko jatkuvasti uusia housuja kaupasta ja käytän niihin valtavasti rahaa, vai kokeilisinko korjata ne itse.

Ensimmäiset kokeilut peittivät reiät, mutta niitä sai pian korjata taas, kun ompeleet eivät kestäneet. Testailin eri tapoja ja vähitellen korjatut kohdat alkoivat pysyä. Kun lisäsin mukaan hauskoja värejä ja kuvioita, myös lapset innostuivat asiasta!

Nykyään reikien paikkaaminen tai ikitahrojen peittäminen ei ole enää ongelma, vaan hauska haaste. Ja tätä ilosanomaa haluan jakaa nyt myös sinulle!

Liityn rikkinäisten housunpolvien pelastusjoukkoon

Ei tule spämmiä, saat vain tietoa kurssiin liittyen etkä vielä sitoudu mihinkään.

Tervetuloa housujen korjaamisen pikakaistalle

Liity Uuden Housujen korjaamisen verkkokurssin odotuslistalleopit käytännönläheisiä ja helppoja tapoja pidentää housujen elinikää, oli sitten kyseessä lasten housut tai ihan omasi.

Monipuoliselta verkkokurssilta saat tiiviissä paketissa kaiken olennaisen tiedon suomeksi. Sinun ei siis tarvitse viettää tuntikausia googlaten ohjevideoita tai lisätietoja, vaan saat yhdessä paketissa kaikki ohjeet ja ideat siihen, miten voit korjata housuja täysin ilman ompelukonetta.

Kurssin ohjeet ovat helppoja: et tarvitse kalliita tarvikkeita tai valtavaa valmistelutyötä.

Kurssilla käymme läpi muun muassa:
Erilaisten reikien ja kulumien korjaustekniikoita
Mitä pitää ottaa huomioon ennen kuin lähdet korjaamaan vaatteita
Työkalut ja tarvikkeet, joiden avulla pärjäät mahdollisimman vähällä vaivalla ja kustannuksilla - monet tarvikkeista löytyvät todennäköisesti jo kotoasi!

👉 Liity odotuslistalle nyt, niin kuulet ensimmäisenä, kun ovet kurssille aukeavat! Et sitoudu vielä mihinkään.

PS: Odotuslistalle nyt liittyville tarjoan verkkokurssin avautuessa erikoishintaan 35€ (normihinta alkuun 55€)!

Verkkokurssilla on tyytyväisyystakuu 14 päivää. Saat rahasi takaisin, jos verkkokurssi ei täyttäisi odotuksiasi. 

➕ Kun ilmoittaudut mukaan kurssille 15.1.2026. mennessä, saat bonuksena videon, jossa kerron kuinka erilaisia pinttyneitä tahroja voi peittää luovalla ja hauskalla tavalla!

Kyllä, haluan odotuslistalle!